Metsästyskokeet

tuomarinneuvotpieni

Cockerspanieleilla on osallistumisoikeus spanieleiden metsästyskokeisiin (SPME) ja ne ovatkin tärkein jalostuksen apuväline metsästyskoiraa jalostettaessa. Samalla saadaan kehitettyä ja koulutettua käytännön metsästyksessä hyvin toimivia koiria. Spanieleiden metsästyskoe on yksi harvoista Kennelliiton kokeista, jossa aina pyritään ampumaan riista, eli kyseessä on aito metsästystilanne. Yleisimmin kokeiden riistana on fasaani. Vesilinnuilla ja kahlaajilla suoritetusta metsästyskokeesta käytetään nimitystä spanielien vesilintukoe SPME-V. Muutamia kokeita järjestetään myös metsäkanalinnuilla. Kokeet ovat sekä tilaisuus näyttää koiran kyvyt että mukavia tilaisuuksia olla tekemisissä samanhenkisten ihmisten kanssa.

Osallistuisinko koirani kanssa metsästyskokeisiin?

 

Metsästyskokeet ovat hauska tapahtuma, johon useimmilla cockerinomistajilla on valtava kynnys lähteä osallistumaan. Käynkin läpi tässä, miten sinne ilmoittaudutaan ja mitä siellä tapahtuu oikeasti.

Ihan ensimmäisenä otetaan käteen kesäkuun Spanieli-lehti (no 2.) tai se numero Koiramme-lehdestä, jossa kyseiset kokeet ovat (jokin kesän numeroista). Tänä internetin aikakautena kokeet löytyvät myös Kennelliiton tapahtumatietokannasta tai myös näiltä sivuilta. Valitaan kiinnostavat kokeet ja sitten katsotaan omasta kalenterista, miten siellä on tilaa. Varmistetaan, että vesityökoe on suoritettu.

Ennen varsinaiseen kokeeseen osallistumista koiralla tulee olla hyväksytty suoritus spanielien vesityökokeesta. Siinä testataan koiran halukkuus työskennellä vedessä ja riittävä koulutustaso riistan noudossa. Lintu heitetään vesikasvillisuuden sekaan. Heiton aikana ammutaan rannalta laukaus. Välimatka koirakon ja putoamispaikan välillä on n. 40 m, josta vähintään puolet on uitavaa. Koiran tulee noutaa riista ohjaajan ulottuville kuivalle maalle. Vesityökoe arvostellaan hyväksytyksi tai hylätyksi.

Kokeisiin ilmoittaudutaan ajoissa lomakkeella. Lomake on näppärä lähettää sähköpostitse, mikäli kokeen tiedoista löytyy sähköposti. Jos on myöhäisessä vaiheessa liikkeellä, kannattaa soittaa kokeen vastaavalle koetoimitsijalle ja kysyä, mahtuuko mukaan. Mikäli mahtuu, niin lomakkeeseen on linkki yllä. Se täytetään huolellisesti aina koepaikasta ja ajankohdasta lähtien. Koemuotokohtaan laitetaan joko SPME (maalintukoe) tai SPME-V (vesilintukoe) riippuen siitä, mikä koe on kysessä. Spanielikokeissa koirat ilmoitetaan ensin AVO-luokkaan. VOI-luokkaan ilmoitetaan koirat, joilla on avoimen luokan 1. palkinto. Koiran tiedot on syytä kirjoittaa siististi, sanoin kuin omat tiedot. Sen sijaan kohdasta palkintotuomari yms. ei kannata välittää.

 Koemaksu suoritetaan joko tilille, joka on kokeen tiedoissa ilmoitettu (kuitti laitetaan ilmoittaumiskaavakkeen kanssa koetoimitsijalle) tai se maksetaan paikan päällä, jos niin mainitaan. Kun ilmoittautuminen on lähetetty (postitse tai sähköpostilla), niin jäädään odottamaan vahvistusta koepaikasta sekä kutsua kokeisiin. Koetoimitsijalta saa aina parhaiten lisätiedot, jos jokin jää askarruttamaan.

Koepaikalle saavutaan ajoissa koiran rekisteripapereiden ja rokotustodistusten kanssa. Koiran tulee myös olla joko tatuoitu tai mikrosirutettu. Paperit tarkitetaan samalla, kun ilmoittaudutaan saapuneeksi. Samoin katsotaan vesityö. Kerro tässä vaiheessa, jos et itse aio ampua koe-erän aikana. Kun kaikki ovat paikalla, alkaa ylituomarin puhuttelu, jossa tuomari esittelee itsensä ja muut tuomarit, kertoo maastot ja mitä riistaa sieltä olisi tarkoitus ampua. Sen jälkeen arvotaan tuomarit ja lähdetään maastoon. Koepäivänä koiran ja ohjaajan mukaan koemaastoon lähtevät tuomari, maasto-opas sekä tarkka-ampuja, mikäli koiran ohjaaja ei itse kanna asetta. Se, joka on ensimmäisenä vuorossa, ottaa tuomarin kyytinsä ja suuntaa sovitulle paikalle. Muut kyseiselle tuomarille menevät seuraavat perässä.

Paikan päällä tuomari kysyy mm.koiran kutsumanimeä ja merkitsee sen arvostelukorttiinsa. Samalla hän myös tarkistaa metsätyskortin ja aseenkantoluvan, mikäli ohjaaja itse ampuu (se voidaan tarkistaa jo aikaisemmin sihteerin toimesta). Spanieleiden metsästyskokeissa ei koiran ohjaan tarvitse itse ampua. Kun tuomari on valmis, niin hän antaa luvan ladata aseen ja päästää koiran irti. Ja koe-erä voi alkaa. Mikäli ohjaajalle sopii, niin muut voivat tulla katsomaan suoritusta. Mutta silloin pitää olla häiritsemättä heitä erän aikana.

Koe-erä kestää vähintään 30 min. Siinä pyritään saamaan koiralle riistakosketuksia ja pyritään ylösajoon, pudotukseen, saaliin löytämiseen, sen noutamiseen ja luovuttamiseen. Tuomari valitsee suunnan, mutta ohjaaja voi ehdottaa, mitä maastokohtia hän haluaa tutkittavaksi. Koiraa saa ja pitääkin ohjata, sillä koirakon yhteistyökykyä arvostellaan myös. Käytännössä koe on aitoa spanielimetsästystä, joka ei eroa mitenkään tavallisesta metsästystilanteesta. Koiran kanssa siis kuljetaan maastossa, ja haravoidaan pusikoita ja ojanpohjia. Joskus sieltä löytyy lintu tai jänis tai rusakko tai joskus ei löydy mitään. Tällöin ei tulosta tule, mutta siitäkin saa arvostelun ja pisteytyksen. Kun tuomari on ilmoittanut erän päättyneeksi ja käskenyt ottamaan koiran kiinni, niin ohjaaja voi lähteä takaisin kokeen keskuspaikkaan odottelemaan. Viimeinen kilpailija tuo sitten tuomarin mukanaan pois maastosta.

Kun kaikki ovat oman suorituksensa tehneet, niin tuomarit vetäytyvät kirjoittamaan arvosteluja. Kun ylituomari on ne ja pisteet hyväksynyt, kirjoittavat koetoimitsijat arvostelut puhtaaksi. Tässä menee aikaa, mutta se kannattaa käyttää hyväksi ja rupatella muiden spanieli-ihmisten kanssa. Tässä vaiheessa myös usein paistellaan makkaraa ja syödään muita eväitä. Ulkoilma kummasti saa vatsan kurnimaan.

Kun arvostelut ovat valmiita, niin niitä aletaan käymään läpi aloittaen heikoimmasta suorituksesta. Tuomarista riippuen hän joko lukee paperista arvostelun tai kertoo suusanallisesti, mitä siellä maastossa tapahtui, mikä oli tulos ja paljonko oli pisteitä. Arvostelut ovat yleensä kirjoitettu positiivisesti ja kyllä lähes joka koirasta löytyy hyvääkin sanottavaa (vaikka ohjaajasta tuntuisikin, että meni penkin alle). Viimeisenä julkaistaan kokeen voittajan tulos.

Palkintosijoihin vaadittavat minimipistemäärät ovat

1. palkinto 75 p

2. palkinto 60 p

3. palkinto 50 p

1. palkinto = erittäin hyvä metsästyskoira, 2. palkinto = hyvä metsästyskoira, 3. palkinto = käyttökelpoinen metsästyskoira.

Sen jälkeen onkin kotiinlähdön aika taas yhtä kokemusta rikkaampana. Metsästyskokeet ovat mukava sosiaalinen tapahtuma spanieliväelle. Suosittelen lämpimästi niihin osallistumista.

*Alkuperäisteksti Ulla Ruistola, muokattu 04/17 sääntömuutosten perusteella Tiina Karlström/Eeva-Marja Jokinen