Cockerspanieli on yleensä mitä parhain kumppani ja koko perheen seuralainen.

On syytä kuitenkin muistaa, että vaikka koira otettaisiin perheeseen lapsen toivomuksesta, on lemmikki viime kädessä aina aikuisen vastuulla. Jos vanhemmat eivät ole valmiita koiraa hoitamaan, on ajatus koiran ottamisesta parempi unohtaa tai ainakin siirtää tuonnemmaksi, kunnes asiaa on vakavasti harkittu. Lasten innostus koiraan voi kadota hyvinkin pian ja nuorten elämän tilanne opiskeluiden, seurustelun ja harrastusten myöta muuttua nopeasti. Vastuu koirasta jää siis useimmiten vanhemmille.

Cockerspanieli on, koostaan huolimatta, suhteellisen voimakas koira, jota pienen lapsen on vaikea hallita. Koiran ulkoilun ja kasvatuksen tulisi siis olla ainakin aluksi aikuisten vastuulla. Lapsille vastuuta tulisi jakaa vasta vähitellen, kun he pystyvät käsittelemään koiraa vaivatta ja ovat siihen kypsiä. Vastuuseen kasvaminen tapahtuu yksilöllisesti, eikä ole suoranaisesti sidoksissa lapsen tai nuoren ikään.

Koiralla on myös kasvatuksellinen merkitys: lapsi oppii osoittamaan tunteitaan ja kantamaan vastuun toisesta elävästä olennosta. Koiranpito on myös elämäntapa ja koiraperheen lapsesta tulee usein koiran omistaja aikuisenakin.

Sirpa Ahonen

 

Cockerin korvien hoidon tärkein asia on riittävän usein suoritettu trimmaus. Karvat on pidettävä lyhyenä 1/3 osassa korvan yläosasta ja etenkin korvakäytävän suulta. Tämä takaa mahdollisimman hyvän ilmanvaihdon korvakäytävässä, joka on rakenteeltaan pitkä ja kapea. Lisäksi käytävässä on lähes 90° mutka, mikä tekee korvakäytävän rakenteesta huonosti tuulettuvan. Kosteus jää helposti muhimaan korvakäytävään ja herkistää tulehduksen kehittymiselle etenkin, jos korvakäytävän ihossa on muutoinkin altistava ongelma. Monen korvatulehduksen taustalla onkin yliherkkyys tai muu sairaus, joka on hoidettava ennen kuin korvatulehduskierteestä päästään lopullisesti eroon.

Korvia ei tule puhdistaa jatkuvasti - vain silloin kun se on todella tarpeen eli kun vaikkua on näkyvissä. Kerran viikossa tapahtuva puhdistus on jo liian usein! Puhdistuksessa on hyvä käyttää nestemäistä mietoa koiran korvien puhdistamiseen tarkoitettua puhdistusainetta, jota lorautetaan reippaasti molempiin korviin ja hierotaan tämän jälkeen korvakäytävän suuta, jolloin korvasta kuuluu selvä lotina. Hieronnan jälkeen korvakäytävä puhdistetaan sormin vanua apuna käyttäen niin syvältä, kuin sormella ylettyy. Vanupuikkoja ei tarvita. Jos korva on jo selkeästi punoittava, ärtynyt ja/tai märkivä, siihen ei saa laittaa mitään aineita, ennen kuin eläinlääkäri on tarkistanut, että koiran tärykalvot ovat ehjät.

Nina Menna, rodulle sydämensä menettänyt eläinlääkäri

 

Cockerin yleinen terveys vastaa muiden keskikokoisten rotukoirien yleistä terveyden tasoa. Koirarodun yksi tärkeimmistä yleiseen terveyteen liittyvistä seikoista on rodun koko. Jättiroduilla on suuresta koostaan ja erityisesti raskaasta rakenteestaan johtuen tiettyjä ongelmia, jotka eivät keskikokoisilla roduilla aiheuta vastaavaa haittaa, vaikka niitä kannassa ilmenisikin. Muut koirarodun terveyteen vaikuttavat tärkeimmät seikat koon lisäksi ovat raajojen kulmautuneisuus, rungon pituus suhteessa raajoihin ja ihon mahdollinen poimuuntuminen. Cockeri on kaikessa suhteessa keskivertokoira. Se ei ole kovin raskasrakenteinen, sen selän pituus on hyvässä suhteessa raajojen pituuteen ja raajat ovat pääsääntöisesti riittävästi kulmautuneet (eivät liian suorat).

Cockerilla esiintyy jonkin verran lonkkaniveldysplasiaa, jonka esiintyminen on ollut vuosittain tutkituista koirista noin 20 % luokkaa. Tämä ei tarkoita, että 20 % kannasta kärsii dysplasian aiheuttamasta nivelrikosta elämänsä aikana, sillä luvussa on mukana myös sairauden lievimmät asteet, joita näistä on valtaosa. Koska rotu on suhteellisen kevyt, ei vaikeakaan lonkkaniveldysplasia eli "lonkkavika" aiheuta samankaltaista invaliditeettia kuin suuremmalla rodulla. Poikkeuksiakin löytyy, mutta hyvän lihaskunnon ylläpidon ja mahdollisen lääkityksen avulla nämäkin koirat elävät suhteellisen hyvän ja pitkän elämän ilman, että niiden liikkumisintoa tarvitsisi juurikaan rajoittaa. Muista tuki- ja liikuntaelinten sairauksista, joita cockerilla esiintyy, voidaan mainita polvilumpion sijoitaanmeno ja välilevyluiskahdus eli "mäyräkoirahalvaus". Molempia esiintyy satunnaisesti yksittäisinä tapauksina niin kuin muillakin vastaavan kokoisilla koiraroduilla.

Perinnöllisiä silmäsairauksia (PRA, HC, RD) löytyy vuosittain yksittäisiltä cockereilta. Nykyisten geenitestien avulla voidaan haluttaessa esim. PRA-sairaat ja kantajat löytää ja tehdä jalostussuunnitelmat sellaisiksi, että sairaiden pentujen syntymisen todennäköisyys on mahdollisimman alhainen. Silmäluomien asentovirheitä on myös yksittäisinä tapauksina.

Familiaarinen nefropatia on perinnöllinen munuaisen kuorikerroksen surkastumasairaus, joka johtaa koiran menehtymiseen yleensä ennenvuoden ikää. Sairaus kuuluu cockereilla rodun PEVISA-ohjelmaan (perinnöllistenvikojen ja sairauksien vastustusohjelma), jonka mukaan tunnettujen sairautta kantavien koirien pentuja ei rekisteröidä.

Jo pikkupennuilla havaittavia rakennevirheitä ovatmm. huuli- ja kitalakihalkio, napatyrä, häntämutka, piilokiveksisyys, purentavirheet ja yksittäiset lyhyet varpaat. Näitä kaikkia esiintyy rodulla satunnaisesti, mutta suurimmasta osasta ei ole koiralle sen suurempaa haittaa. Huuli- ja kitalakihalkioiset pennut karsitaan yleensä jo heti syntymän jälkeen.

Erilaiset ihotulehdukset ovat yleistyneet kaikilla koirilla, niin myös cockerilla samassa suhteessa kuin allergiat ja yliherkkyydet muutoinkin ovat lisääntyneet. Pitkä ja tuuhea turkki vaatii erityisesti kesäaikaan vedestä pitävällä rodulla aivan oman huomionsa. Turkki on trimmattava riittävän usein eikä se saa päästä pahasti takkuuntumaan. Lisäksi se on pidettävä puhtaana. Likaisen ja takkuisen turkin sisällä pääsevät bakteerit valloilleen ja ihotulehdus leviää huomaamatta. Löysänahkaisilla yksilöillä kehittyy helposti myös huulipoimujen ja silmien tulehduksia. Korvien hoidosta kannattaa lukaista erillinen FAQ-artikkeli.

Sairauksia, jotka mainitaan kirjallisuudessa cockereilla tavattavina, ja joita esiintyy populaatiossa satunnaisesti, ovat:

  • Kilpirauhasen vajaatoiminta (Hypotyreoosi)
  • Immuunivälitteinen hemolyyttinen anemia (IMHA) ja trombosytopenia
  • Dilatoiva kardiomyopatia (sydänlihaksen rappeutumiseen johtava sairaus)
  • Epilepsia (Kaatumatauti)
  • Nisäkasvaimet

Nina Menna, rodulle sydämensä menettänyt eläinlääkäri

Cockeri on monipuolinen harrastuskoira, joka jaksaa iloisena olla mukana jokaisessa puuhassa. Cockerin kanssa voi harrastaa metsästystä, metsästyskoirien jäljestystä (MEJÄ), tottelevaisuuskoulututsta (TOKO), agilityä, näyttelyitä, lenkkeilyä, samoilua, siis melkein mitä vaan. Pk-oikeuksia (pk = palveluskoirakokeet) rodulla ei ole, mutta niihin lajeihin löytyy varmasti sopivampiakin rotuja.

Spanieliharrastuksen kuningaslaji on ilman muuta metsästys. Cockerspanieli on ylösajava ja noutava lintukoira, joka toimii erityisen hyvin tiuhassa maastossa. Metsästyskoiran koulutus on haastavaa, mutta todella palkitsevaa. On ilo nähdä, kuinka koira syttyy metsässä tekemään sitä, mihin se on alunperin suunniteltu. Eri spanielikerhot järjestävät vuosittain metsästyskoulutusta ja myös metsästyskokeita ympäri Suomea. Myös Cockerspanielit ry on pyrkinyt järjestämään koulutusta kiinnostuneille. Vuosittain järjestetään myös nuorille spanieleille Haastaja-koe, missä mitataan koirien synnynnäisiä käyttöominaisuuksia. Metsästyskokeiden kautta voi koirasta saada käyttövalion (KVA). Lisää tietoa metsästyskoulutuksesta.

Cockerspanieli on varsin suosittu MEJÄ-koira. MEJÄ tarkoittaa metsästyskoirien jäljestämiskoetta, missä koira seuraa verijälkeä, jonka päässä on kaatona hirven tai peuran sorkka. Näitä koiria voidaan käyttää myös haavoittuneen sorkkaeläimen jäljestämisessä. Koira voi suorittaa ns. pitkän jäljen, jolloin omistaja voi tarjota sitä viranomaisten käyttöön loukkaantuneiden hirvien löytämiseksi. Tällaisen koiran voi saada verovapaaksi.Vuosittain järjestetään paljon MEJÄ-kokeita ja niiden kautta voi koirasta tulla jälkivalio (JVA).

Toko-koiraksi cockeri sopii hyvin, sillä lintukoirana se on nopeasti oppiva ja tarpeeksi miellyttämisenhaluinen. Suomessa on paljon yhdistyksiä, jotka järjestävät koulutusta ja kokeita. Myös Cockerspanielit ry järjestää Helsingin seudulla tottelevaisuuskoulutusta (09/03). Tottelevaisuuskokeiden kautta koirasta voi tulla tottelevaisuusvalio (TVA).

Agility-koiraksi cockeri sopii myös hyvin. Agility on siis koirien esteratajuoksua. Se on siihen tarpeeksi vilkas ja nopea. Agility on varsin suosittu laji ja sitä voi harrastaa ympäri Suomea. Cockerspanielit ry järjestää agilitykoulutusta pääkaupunkiseudulla. Useimmat cockerit kilpailevat midi-luokassa, mutta minejäkin löytyy varsinkin nartuista. Suomessa on jopa kolme (09/03) agility-valiota (AVA).

Näyttelyt lienevät suosituin harrastus cockerinomistajien parissa. Cockeri on tyylikäs näyttelykoira ja näyttelyt ovat mukava harrastus. Näyttelyissä punnitaan koiran rodunomaista ulkonäköä ja verrataan sitä rotumääritelmään. Näyttelyiden kautta on mahdollista saada koirasta muotovalio (MVA). Tosin käyttökoirarotuna cockerin tulee läpäistä taipumuskoe, saadakseen muotovalion arvon. 

Näiden harrastusten lisäksi cockereiden kanssa on harrastettu raunioilla käymistä, koiraetsintää, lenkkeilyä, sienien etsimistä, samoilua jne. Pääasia on, että sen kanssa tehdään jotain, ei sen tarvitse olla kilpailemista tai muuta vakavaa. Cockerspanieli on kuitenkin niin aktiivinen rotu, että se suorastaan janoaa tekemistä. Ja kun sille järjestetään tarpeeksi puuhaa, vältytään monilta ongelmilta.

Ulla Ruistola

Seuraavassa on pyritty kertomaan niistä seikoista, jotka ovat nuoren koiran kehitykselle ensiarvoisen tärkeitä, jotta siitä kasvaisi kunnon koirakansalainen.

  1. Kokemusmaailman kartuttaminen

    Koiran pennun käyttäytymisen normaalille kehitykselle on tärkeää, että se saa mahdollisimman paljon erilaisia kokemuksia ympäristöstään. Jo kasvattajan luona pennun tulee saada tutustua toisiin koiriin, ihmisiin, huone- ja ulkotiloihin. Kun se noin 8 viikon iässä siirtyy uuteen kotiin, jatketaan pennun kokemusmaailman kartuttamista käymällä lyhyillä lenkeillä kodin ympäristössä ja ihmettelemällä liikennettä, lapsia, ihmisvilinää ja kaikkea sitä, mitä koiran elämään tulee koko sen loppuelämän kuulumaan. Pentu on tällöin herkässä kehitysvaiheessa, jolloin se muodostaa kuvaa maailmasta kaikkine kummallisuuksineen. Jos pennun kokemusmaailma on hyvin rajallinen tänä herkkänä aikana, voi seurauksena olla vaikeasti korjattavia käyttäytymisongelmia (pelokkuus, aggressiivisuus). Kaikki totuttaminen on kuitenkin tehtävä kunkin pennun omien resurssien puitteissa. Pentu ei saa missään tapauksessa pelästyä tai joutua paniikkiin. Se muistaa säikähdyksen kohteen ja mahdollisesti kaikki sitä muistuttavat kohteet loppuikäänsä epämiellyttävänä.

  2. Laumajärjestyksen muotoutuminen ja ylläpitäminen

    Ihmiset muodostavat koiran lauman. Laumaan voi toki kuulua toisia koiriakin, mutta koiran ja ihmisen välisen suhteen onnistuminen on merkityksellisin. Suhde perustuu hyvään ja oikeudenmukaiseen johtajuuteen, johon koira voi luottaa. Ihmisen tulee antaa koiralle tarkoittamansa viestit siten, että koira ne ymmärtää—on opittava puhumaan ”koiraa”. Vaikka koira ja ihminen ovat molemmat laumaeläimiä, ovat kommunikaatio- tapamme erilaiset. Koira käyttää kehon viestintää, kun taas ihminen pääasiassa sanallista. Koiran kehon viestejä oppii lukemaan viimeistään ”kantapään” kautta, mutta niihin olisi hyvä tutustua jo ennen koiran saapumista kotiin. Koiraa ei tule inhimillistää – siltä ei kysytä saako sen juuri nyt harjata vai haluaisiko se mieluummin nukkua? Lauman johtaja päättää milloin mitäkin tehdään ja lauman johtajan tulee olla päätöksissään johdonmukainen. Jos koira saa jonakin päivänä istua sohvalla ja toisena taas ei, ei se koe johtajaa kovin johdonmukaiseksi. Tällöin on vaara, että koira pyrkii ottamaan johdon omiin tassuihinsa.

    Pennun tulee oppia, että sen on ansaittava tietyt asiat perheessä. Ennen ruuan antamista voi jo pieneltäkin pennulta vaatia istumista. Kun pentu on istahtanut, annetaan ruokakuppi ja pentu saa aloittaa syömisen luvan saatuaan.

    Pennun ruokakuppiin tulee saada koskea kun pentu syö. Paras tapa tähän on ottaa kuppi pois kesken ruokailun ja lisätä siihen hiukan ruokaa. Kuppi annetaan tämän jälkeen takaisin pennulle. Näin pentu ei koe menettävänsä kuppia eikä sille tule tarvetta puolustaa ruokaansa. Samoin toimitaan lelujen ja muiden tavaroiden kanssa, joita pentu omii itselleen. Tavara otetaan pennulta hetkeksi pois ja sitä ihaillaan hetki ja annetaan takaisin. Harjoituksia toistetaan niin pitkään, että pentu suhtautuu neutraalisti tavaran tai ruuan pois ottamiseen. Jos pentu reagoi aggressiivisesti (murisee tai jopa näykkäisee), sille sanotaan terävästi ”ei” ja se poistetaan tämän jälkeen tilanteesta. Jotta se saisi ruuan tai lelun takaisin, on sen istuttava uudelleen jne.

    Ulos mentäessä pennulta vaaditaan, että se istuu paikallaan ja odottaa vuoroaan lähteä ulos. Omistaja menee ensin ovesta ja antaa pennulle luvan tulla perässä. Hihnassa ei saa vetää. Pentua palkitaan heti, kun se kävelee vetämättä. Pennulle jutellaan ja voidaan käyttää myös makupalaa palkintona. Aina kun pentua palkitaan hyvin suoritetusta työstä—PALKINNON TULEE OLLA VÄLITÖN! Jo muutaman sekunnin viive hidastaa oppimista ja pentu saattaa yhdistää palkinnon johonkin ihan muuhun asiaan kuin esim. istumiseen käskystä.

    Jokainen tietysti päättää itse missä haluaa koiransa nukkuvan. Eräs laumajärjestystä tukeva asia on kuitenkin paikka missä koira nukkuu. Omistajan vuode on aikamoinen kohotus arvoasteikossa. Pennun voi opettaa nukkumaan makuuhuoneessa omassa pedissään tai pentua ei tarvitse päästää makuuhuoneeseen ollenkaan. Laumajärjestyksen ongelmat näkyvät hyvin usein ensimmäisenä siinä, että omistaja ei enää pääsekään sänkyyn sen jälkeen kun koira on sinne ensin ehtinyt.

  3. Hoitotoimenpiteiden suorittaminen

    Kynsien leikkaus ja turkin hoito aloitetaan heti, kun pentu on saapunut uuteen kotiin. Jollei koira jo pikkupentuna opi käsittelyyn, tulee se olemaan vaikeaa koko koiran loppuelämän ajan. Pennulta vaaditaan, että se pysyy paikallaan kun sitä suihkutetaan, harjataan, trimmataan, sen kynsiä leikataan tai korvia puhdistetaan. Hoitotoimenpide viedään aina loppuun saakka, panee pentu hanttiin sitten kuinka kovin tahansa. Leikataan aluksi vaikka yksi kynsi päivässä!

    Pentua tulee muutenkin kosketella ja käsitellä mahdollisimman paljon ja muulloinkin kun se on siihen itse suostuvainen. Sen suuhun pitää saada katsoa samoin kuin tassuihin koskea. Takkuja avattaessa ei saa rypistellä vastaan. Kun harjoittelu muistetaan tehdä aivan alusta alkaen, homma menee kuin itsestään! Pennun voi vaikka leikin lomassa kellauttaa selälleen ja vaatia sitä olemaan hetki paikallaan tässä asennossa pitämällä sitä kädellä paikallaan. Luvan saatuaan pentu saa nousta ylös ja leikki jatkuu. Leikki on tässä välitön palkinto hyvin suoritetusta tehtävästä. Kollega Kentalaa lainatakseni ”VATULOIKAA PENTUJANNE”—ne eivät ole posliinikoiria!

  4. Yksinolon opettaminen

    Pentu on opetettava olemaan yksin, vaikka se tulisikin perheeseen loma-aikana. Yksin oleminen ei ole koiralle laumaeläimenä mitenkään luontaista, vaan se tuntee yksin jäädessään pelkoa ja ahdistusta. Jos pentu ei ole oppinut olemaan ilman ihmisten seuraa, se jää ulvomaan perheen perään, hajottaa irtaimistoa tai tekee tarpeensa sisälle, kun se ensi kertoja jää yksin.

    Yksin olon harjoittelu voidaan aloittaa vaikkapa laittamalla pentu toiseen huoneeseen taikka jonkin aidan taakse. Harjoitus on hyvä tehdä, kun pentu on leikeistään väsynyt ja valmis käymään levolle. Pennulle laitetaan huoneeseen jotakin mieluista tekemistä. Tärkeää on, ettei pennun mahdolliseen protestiin reagoida millään tavalla, vaan sitä mennään tervehtimään vasta, kun se on rauhoittunut. Omistajan tuleminen paikalle on tällöin palkinto hyvin suoritetusta tehtävästä. Jos omistaja tulee pennun huutaessa kita ammollaan, palkitaan sitä tästä väärästä toiminnasta ja huuto on seuraavalla kerralla entistä voimakkaampaa ja harjoituksella on ollut täysin toivottua päinvastainen vaikutus.

    Osa koirista, jotka rikkovat paikkoja yksin ollessaan eivät pode eroahdistusta, vaan niillä on tekemisen puute. Näille vesseleille on tarjottava enemmän puuhaa omistajan ollessa kotona ja niille voi jättää ”puuhalaatikon”, jonka koira voi päivällä yksin ollessaan hajottaa ja levittää sisällön pitkin lattiaa. Toivottavasti ainakin huonekalut näin säilyvät.

Nina Menna, rodulle sydämensä menettänyt eläinlääkäri

Ensimmäistä koiraa hankittaessa on usein täysin makukysymys kumpaan sukupuoleen päädytään. Toiset valitsevat uroksen, peläten juoksun vaikeuttavan elämää. Toiset ajattelevat itsenäisemmän uroksen olevan vaikeammin hallittavissa. Joskus koiraan on päädytty vain, koska se oli pentueen viimeinen, eikä muuta ollut enää jäljellä. Jos on kiinnostusta teettää omalla koiralla pennut, kallistutaan luonnollisesti nartun puolelle. Koiran sukupuolta on harkittava tarkemmin, jos perheessä/lähipiirissä on jo koiria.

Suurin ero nartun ja uroksen välillä on sukupuolikäyttäytymisessä. Urokset ovat luonteeltaan tasaisempia kuin nartut, joiden käyttäytyminen vaihtelee juoksukierron vaiheiden mukaan. Narttukoiran omistajan on opittava seuraamaan koiransa juoksuja, jottei vahinkoja pääsisi tapahtumaan. Ja jos pentujen toiveessa elellään, myös jotta narttu ajallaan saadaan kantavaksi. Nartulla on juoksu keskimäärin kahdesti vuodessa, kun taas uros on valmis astumaan aina, tultuaan sukukypsäksi.

Ensimmäinen juoksu ajoittuu cockerspanieli-nartulla tyypillisimmillään noin 8–9 kuukauden ikään. Yhtä mahdollista kuitenkin on, että juoksu alkaa jo aikaisemminkin tai vasta vuoden iän jälkeen. Vaikka narttu ei ensimmäisen juoksun aikoihin olekaan täysin aikuinen, juoksu on kuitenkin sukukypsyyden merkki. Innokkaita uroksia on samalla tavoin välteltävä kuin myöhemmissäkin juoksuissa. Varsinaisen juoksun katsotaan alkaneen päivästä jolloin vuoto alkaa. Yhden koiran perheessä, tai perheessä jossa on vain narttuja, voi ensimmäinen juoksu tulla melko varkain, jos juoksua edeltäviä merkkejä ei tunnisteta. Alun tunnistaa herkemmin, jos kotona on uros, tai jos narttu nukkuu vaalealla alustalla. Seuraamalla säännöllisesti onko nartun vulva turvoksissa ja kokeilemalla paperilla onko vuoto alkanut, yleensä saadaan se ensimmäinenkin "juoksupisara" talteen ja juoksun ensimmäinen päivä tarkemmin selville. Kun verinen vuoto loppuu (useimmiten noin 9–10 juoksupäivä), narttu kosiskelee pian uroksia kääntelemällä häntäänsä sivuun ja työntää takapäänsä uroksen nuuhkittavaksi, kosiskelu normaalisti alkaa jo päivää paria ennen kuin narttu sallii uroksen astumisyritykset. Parhaat päivät yleensä ajoittuvat noin 10–15 juoksupäivän kieppeille, jolloin juoksu on "herkullisimmillaan", kunnes tulee päivä jolloin narttu sanoo jo urokselle sen yrittäessä selkään. Varmuuden vuoksi on narttua pidettävä erillään uroksista vielä 2–3 viikkoa vuodon loppumisesta, ettei vahinkoja pääse tapahtumaan.

Juoksun päätyttyä alkaa lepoaika, jolloin on normaalia, ettei narttu hyväksy uroksien astumisyrityksiä. Jotkut narttukoirat oppivat sanomaan ”ei” uroksille varsin tehokkaasti. Ne saattavat näytellä hampaitaan ja tällä keinoin komentavat urokset pois. Tämä ei tee nartusta vihaista, vaan kuuluu normaalina osana nartun elämään. Lepoajan loppupuolella narttu muuttuu leikkisämmäksi ja leikkivaiheen mentyä ohi on seuraava juoksu kohta puolin tiedossa.

Juoksun välien pituus vaihtelee normaalisti 5 kuukaudesta vajaaseen vuoteen. Juoksujen väli voi jonkin verran vaihdella koiralla juoksusta toiseenkin ja saman perheen narttu koirat tekevät juoksun ajan mittaan melko peräkkäin. Noin pari kuukautta juoksusta, aikana jolloin astutettu koira synnyttäisi pennut, myös nartun, jota ei ole astutettu hormonitoiminnassa tapahtuu muutoksia, joita kutsutaan valeraskaudeksi. Valeraskauden oireet ovat yksilöllisiä: koira voi tehdä pesää ja kanniskella pennun korvikkeina pitämiään leluja. Nisät voivat kasvaa ja niistä voi alkaa tihkumaan maitoa, turkki vaihtua ja pahimmissa valeraskaus oireissa narttu voi jopa valesynnyttää. Useimmiten valeraskaus aika menee nartuilla kuitenkin ohi melko huomaamatta. Voimakkaissa oireissa avuksi löytyy eläinlääkärin määräämä lääkitys.

Naapuriston narttujen juoksut voivat olla rasite uroksen omistajille. Urokset voivat rapsuttaa ovea ja vikistä levottomina ulos. Tilaisuuden saatuaan, esim. vapaana lenkillä juostessaan, ne voivat karata juoksuisten tyttökoirien perään. Jotkut huomaavat naapuriston narttujen olevan juoksussa, siitä, että omalle urokselle ei enää maistu ruoka. Kaikilla uroksilla ei näin selviä muutoksia käyttäytymisessä kuitenkaan tule, vaan keskimäärin lähistön juoksut menevät ohi hyvinkin huomaamatta.

Urokset ovat myös reviiritietoisempia kuin nartut. Uroksen kanssa lenkkeilessä pysähdellään useammin merkitsemään muiden koirien hajuja. Nartutkin saattavat merkkailla, jos kyseessä on dominoivampi narttu tai aika rupeaa lähentelemään juoksua, mutta käytös on uroksille tyypillisempää. Testosteronia uhkuva reviiritietoi- sempi uroskoira voi olla hanakampi yhteenottoihin myös saman sukupuolen edustajien kanssa. Rotujen välillä eroja kuitenkin löytyy ja useimmat cockerspanieli-urokset pärjäävät hyvin myös samaa sukupuolta olevien kanssa, joten koiran kanssa voi hyvin käydä myös koira-puistoissa ja -tilaisuuksissa, jolloin koira oppii sosiaaliseksi muiden koirien kanssa.

Jos perheen koiralle harkitaan kaveriksi toista koiraa, ensimmäisenä mieleen tulee se, kuinka koirat tulevat pärjäämään keskenään. Melko varmasti ongelmitta pääsee, jos koirien välinen ikäero on tarpeeksi suuri, ja/tai jos koirat ovat eri sukupuolta. Tällöin juoksun ajaksi on hyvä sopia nartulle hoitopaikkaa valmiiksi jo ennen koiran hankintaa. Kotona pidettäessä uros ja narttu on pidettävä juoksun ajan erossa toisistaan ja normaali kodissa tämä voi olla vaikea järjestää. Juoksuaika voi olla myös urokselle stressaava. H-hetken lähestyessä uros pyrkii nartun luo ja saattaa laulaa luritella lemmentunnustuksia tyttökoiralle yötä päivää. Jos haluaa nukkua yönsä rauhassa ja nartulle ei löydy juoksuhoitopaikkaa, on parempi valita toinen koira samaa sukupuolta kuin vanhempikin koira. Tällöin elämä, narttukoiraperheessäkin on juoksun aikoihinkin, huomattomasti mutkattomampaa Koirat voi pitää yhdessä ja lenkittää samaan aikaan hihnassa.

Harrastuskoiraa valitessa toisista narttu on ainoa oikea ratkaisu, toiset taas valitsevat uroksen, jonka kanssa harrastamiseen ei tule juoksusta johtuvia taukoja. Harrastuskoiraa valitessa ei ainoana kriteerinä kannata kuitenkaan pitää koiran sukupuolta, vaan koira kannattaa valita muilla perusteilla, varsinkin, jos kyseessä on perheen ainoa koira.

Sukupuoliin liittyviä stereotypioita ja tabuja riittää myös koiramaailmassa. On hyvä muistaa, että koirat ovat kuitenkin yksilöitä sukupuolestaan huolimatta ja samaa sukupuolta olevat koiratkin käyttäytyvät samoissa tilanteissa hyvin eri tavoin.

Sirpa Ahonen